Joidenkin henkilöiden kannattaa ehkä ensin löysätä sitä pannaa pari pykälää ennen eteenpäin lukemista.

Suomalaisilla on aika hyvät kirosanat. Niitä käytettäessä todellakin tuntee kiroilevansa. Sanottiinhan sitä mulle kyllä lapsena, ettei rumia sanoja saa käyttää ”nii että eikö se perkele uppoo päähän!”. Ja upposhan se, tietysti, mutta se vaan helpottaa kummasti ja purkaa agressioita kun pääsee päräyttämään täyslaidallisen aina silloin tällöin. En tiedä mikä siinä on, mutta näin se vaan on.

Meillä on maailman parhaat kirosanat. Suomessa kaikki on kiropraktikkoja, harrastaa kiroilua käytännössä.

Mikä sitten on semmoinen ruma sana? Mistä sen on joku päättänyt, että tämä tai tuo sana on ruma? Selitys on tietysti se, että ollaan pidetty kauneuskilpailut, mutta sitten niinkuin väärinpäin eli rumuuskilpailut. Juontaja on vetänyt nasaaliäänellä vakiojuontoa, kuvaillen Veellä alkavan itun catwalkia ”Ja sieltähän se Vittu liukuu lavalle, nythän on kyseessä uimapukukierros joten Vittu pääseekin kivasti oikeuksiinsa..."

Jotkut niin sanotut normaalit sanat kuulostavat hieman epäilyttäviltä ja pikkutuhmilta, kuten esimerkikisi nyplääjä. Ei millään pahalla, mutta minusta jos joku ilmoittaa harrastuksekseen nypläyksen niin esimmäinen mielikuva joka mulle nousee mieleen on joku joka masturboi aina kun kerkeää..."Mä vaan vähä nyplään ensin."

Aasinsiltaa pitkin jälleen kerran. Yksi asia mitä en ymmärrä on tämä naisellisen sukupuolielimen rinnastus kissaeläimeen. Niin kuin että vaginalla ja mirrillä olisi jotain muutakin yhteistä kuin karvoitus?

Ajatellaanpa nyt, että olet nuori ja kokematon ja yhtäkkiä yllättäen oletkin ihan oikean vaginan kanssa nokatusten. Mitä siitä nyt tulisi jos ainoa mitä tiedät on että se on yhtä kuin mirri?
"No niin siinä se nyt on, mirri...silitellääs vähän...no niin hyvinhän tämä menee....kehrääkös se jo?? (tarkkaavaista kuuntelua)....On se ainakin kalaa syönyt....Lisää silittelyä....jahas mitäs nyt?...mirri alko kuolaamaan....ei ole kai kaikki kohdallaan....epilepsia tai jotain....hei otatko kermaa palan painikkeeksi, minä voin kyllä kirnuta...."

Tai sitten kirkkovene, mitä helvettiä?! No okei, muodon voi jotenkin perustella, mutta muuten. Italiassa ne puhuu kondoleista. Sen ymmärtääkin paremmin kun on vaan yksi soutaja, se jotenkin rinnastuu paremmin, on niinku tarkempi analogia. Intiaanit kai sitten puhuu tuohikanooteista.
Mutta että kirkkovene?? Nuori ja kokematon, hämmentynyt vaginaan tuijottaja huutaa kurkku suorana: "Missä vitussa on soutajat!!...Eikun minä kysyn että missä vitussa on soutajat?! Heti tänne omille paikoilleen, perkele! Ei meillä ole ehkä virtaviivaisin kirkkovene, mutta silti...tänne nyt, takasin paikoilleen, jätkät!...ja tappi puuttuu, perkele! Äyskärit kouraan tai upotaan eikä mulla ole edes pelastusliivejä päällä, voi jumalauta!!..."

Suomen suurimman orgiat on Sulkavalla.