tiistai, 3. heinäkuu 2007

Samuel Gawith

Kuka ei sattuisi sitä tietämään, niin selvennettäköön että kyseessä on siis mainioita piipputupakoita valmistava 'tupakkahuone'. Linkki sivuille tästä.

Poimin juuri postista oman pakettini, jossa pari purkkia Full Virginia Flakea.

707920.jpg

Avatessani purkkia kuului lupaava suhahdus, eli ainakin purkki oli ilmatiivis. Ensimmäinen aromikas tuoksahdus joka nousi sieraimiini oli pieni yllätys sillä tuoksussa oli vahva hunajainen aromi. Itse lastut eli flaket olivat ohuita ja niitä tarkemmin nuuhkiessa alkoi myös muita aromeja nousta esiin. Itsellä ainakin löytyi hajumuistista yhtymäkohta mustikkaan, lähemmin vastapoimittuun mustikkasankoon jossa on vielä metsäinen vivahde. Saa nähdä muuttuuko tuoksu minne päin kunhan tuo ulos ottamani lastu saa hengähtää hieman ennen lataamista.

Luvassa siis lämmin parvella istuskelutuokio tuossa noin tunnin kuluttua.
Suits me, sir!


tiistai, 3. heinäkuu 2007

Siis hei pliis lentomatkustajat!

Vuosi on jo yli puolenvälin joten on hyvä aika purkaa hieman paineita joita kuluneen vuoden aikana on kertynyt.

Lentomatkustajat, hyvät ihmiset. Koettakaa jo nyt herran tähden saada ne nestesäännöt jäämään aivoon. Ei se mitään salatiedettä ole ja jos ei kertakaikkiaan tiedä, niin kysykää joltain joka tietää ja jos on nettiyhteys kotona, käyttäkää sitä tiedon etsintään.
Sääntö on ollut nyt voimassa viime vuoden marraskuusta joten se ei voi tulla enää yllätyksenä. Onhan siitä ollut juttua telkussa ja lehdissäkin.
Laitetaan nyt vielä pikakertaus tähän eli kuinka pakkaan nestemäiset tuotteeni oikein.

1. Tarkasta pakkauskoot niistä nestemäisistä tuotteista joita aiot kuljettaa käsimatkatavarassa. Maksimi pakkauskoko on 100ml tai 100g. Huomioithan että puhutaan pakkauskoosta. Katso siis mitä on purnukan kylkeen präntätty eli onko se yli vai alle 100ml/g. Ei auta vaikka siinä 500ml Maailman Paras Hiusgeeli -purnukassa olisi vain pikku klöntti jäljellä. Pakkauskoko on yli 100ml/g.
2. Hommaa läpinäkyvä, uudelleensuljettava, enintään 1 litran kokoinen pussi johon pakkaat nesteesi. Se voi olla  Minigrip-pussukka tai joku muu vastaava, pääasia ettei se ole 1 litraa suurempi tilavuudeltaan ja että se on, yllätys yllätys, läpinäkyvä ja uudelleensuljettava. Siis vetoketjullinen tai minigrip-tyyppinen ratkaisu. Umpisolmuun vedetty Siwan kasvisosastolta hommattu pussi ei siis kelpaa.
3. Kun nesteet on pakattu edellä mainittuun läpinäkyvään, uudelleen suljettavaan, enintään 1 litran kokoiseen pussiin, voit pakata sen käsimatkatavaroihisi, mutta mielellään ei sinne kassin pohjimmaiseksi vaan aivan päälle tai ulkotaskuun. Tullessasi turvatarkastukseen tulee se mahtavasti pakattu läpinäkyvä, uudelleen suljettava, enintään 1 litran kokoinen pussi esittää turvatarkastajalle. Ei siis jätetä sitä laukkuun vaan otetaan se sieltä ulos.
4. Ennen kuin aloitat kohtaa 1, kannattaa tarkastaa oma tietämys niistä aineista ja tuotteista jotka luetaan nesteiden piiriin. Siis kaikki tahnat, geelit, voiteet, rasvat, aerosolit, roll-on dödöt, vaahdot jne. kuuluvat nesteisiin, samoin pehmeät, levitettävät juustot sekä kaikki jugurtit ja vanukkaat yms. ruokatarpeet jotka eivät ole kiinteitä rakenteeltaan. Siis myös sinappi.
Naisten täytyy muistaa, että myös meikkitarvikkeet jotka eivät ole kiinteitä tai pulveria, luetaan nesteisiin eli maskarat, valokynät, huulikiillot yms. kuuluvat sinne läpinäkyvään, uudelleen suljettavaan, enintään 1 litran kokoiseen pussiin.
5. Nestemäiset lääkeaineet sekä vauvan ruuat ovat poikkeuksia eli niitä ei tarvitse pakata pussiin, mutta ne tulee esittää turvatarkastuksessa muiden nesteiden kanssa - siis ennen kuin menette turvaportista läpi. Vauvan ruokia voitte kantaa sen minkä tarvitsette matkan aikana, ei siis kuukauden varastoa. Lääkeaineille olisi hyvä olla reseptit matkassa.

Noin. Ja sitten purkautuminen jatkuu.

Toinen juttu. Ne housut EI TODELLAKAAN tipu nilkkoihin jos joudutte kentän turvatarkastuksessa ottamaan vyön pois. Siis älkää pliiiiiiiiiisss olko muka vitsikkäitä ja toistako 'housut puttoo' mantraa vyötä pois repiessänne. Lausahdus on aivan yhtä vitsikäs kuin mikä tahansa juttu jonka olet kuullut satoja kertoja. Ja vaikka se virkailija siinä hihnan toisella puolella virnistelisikin lausahduksellenne, on aivan sata varmaa että mielessään kyseinen virkailija on juuri kietaissut sen vyönne kaulanne ympärille ja on ottamassa tukevaa kuristusotetta.

Kolmas juttu. Lapsi-ihmiset eli siis vanhemmat joilla on älyvapaita kakaroita. Pitäkää ne helvetin ipanat kurissa ja nuhteessa! Siis ei anneta pikku Joosepin juosta ees ja taas turvaportissa ja jos ei vintiö usko niin siinäpä mitä mainioin paikka käyttää sitä vanhemman auktoriteettia ja vaikka antaa pikkuisen tukkapöllyä kurittomalle kakaralle. Itse meinaan tekisi joskus mieli tehdä niin jonkun munattoman vanhemman puolesta, tai vielä parempi, antaa luunappi vanhemmalle itselleen moisesta selkärangattomuudesta.

Neljäs juttu. Pommivitsit. Tartteeko edes sanoa, että lentokenttä ei ole oikea paikka moisille jutuille. Jos se nyt niin hirveästi hermostuttaa seisoa turvan jonossa tai ylipäänsä turvatarkastuksessa, niin purkaa mieluummin vaikka kynsiänne ja olkaa hiljaa kuin että paukauttaisitte ilmoille jonkun pommi/ase 'vitsin'. Se saattaa aiheuttaa hervotonta naurua kaveriporukassanne (vittu, Make on vähä kova jätkä!!), mutta turvatarkastajissa ei ja lisäksi se saattaa aiheuttaa vakavaa ahdistusta jollekin ihan oikeasti lentopelkoiselle joka moisen lausahduksen sattuu kuulemaan.
Mikäli läpivalaisun jälkeen käsimatkatavaranne joutuu avaukseen syystä tai toisesta (ne nesteethän oli pakattu siihen läpinäkyvään, uudelleen suljettavaan, enintään 1 litran kokoiseen pussiin ja pussi oli otettu ulos laukusta jo läpivalaisua ennen, eikös niin??) ja suustanne lurpsahtaa ulos sana 'pommi', niin mitä luultavimmin joudutte perusteelliseen käsintarkastukseen, kaikki käsimatkatavaranne tutkitaan läpikotaisin ja poliisisetäkin tulee juttelemaan mukavia. Kun (toivottavasti) mitään ei löydy, saatte jatkaa matkaa yhtä huomautusta rikkaampana (ja hitosti myöhässä), mutta esimerkiksi sen lentokoneen kapteeni jonka siivelle yritätte, saattaa sanoa ettei halua moista kaveria kuljettaa ja jäätte siis portille ruikuttamaan.
Lienee siis selvää kauraa. Pommi/asejutut + lentokenttä = ikävä homma.

Siinä sitä purkautumista hivenen, lasketaan painetta taas kun on aihetta. Tämä taisi riittää tällä kertaa.

Ei muuta kuin Turvallista Matkaa!

keskiviikko, 13. kesäkuu 2007

Peli-iloa

Pieni miete No Limit HEsta. Kyseessä on hieno ja jalo peli, jonka oppiminen vie vain hetken, mutta jonka hanskaaminen vie eliniän. Eli aina on uutta opittavaa ja tämä tietysti tekee pelistä niin mielenkiintoisen.

Esimerkkinä tilanne eiliseltä. Jaossa käteeni Qs Jd ja koska pöytä kiersi positiooni limppaillen niin tietysti korotin hieman pottia. Tämä karsi useimmat, vain kaksi lisäkseni jäi katsomaan floppia.
Floppi 8d 9c Ts eli täysin tuurilla olin juuri flopannut suoran. Sitten tilanne menikin mielenkiintoiseksi.
Ensimmäinen kaveri chekkasi, joten hän luultavimmin missasi flopin. Seuraava kaveri korotti potillisen verran. Hän ei todellakaan missannut floppia vaan jotain osui. Sitä kuitenkaan liikaa tuumimatta korotin itse tuplaamalla. Tämä oli liikaa ensimmäiselle kaverille ja hän foldasi. Toinen kaveri ei kuitenkaan luovuttanut ja todella pitkän harkinnan jälkeen meni all-in eli kaikki hilut keskelle. Tässä vaiheessakaan en kauhean kauan miettinyt sillä juuri tuolla hetkellä käsissäni oli paras mahdollinen käsi. Siis aika selvääkin selvempi maksu.
Turn toi mukanaan Qh (jolloin mielessäni vilahti että kaveri tietysti saattoi olla aivan lagi ja oli pistänyt kaikki peliin käsissään KJ) ja River 5d.
Kortit esille ja kävi ilmi ettei hänellä nyt sentään KJ ollut vaan TT taskupari. Eli epäonnekseen hän oli flopannut setin ja vielä kärkisellaisen (josta todella vaikea päästä irti) samaan aikaan kun minä olin hannuhanheillut itselleni suoran.
Tässäkään tilanteessa kukaan ei oikeastaan pelannut väärin kovin paljoa, tosin hän olisi ehkä saattanut tehdä hieman pienemmän korotuksen all-innin sijaan, mutta kuten sanottua flopatusta kärkisetistä on vaikea päästä eroon.

Tuollaisen käden vastapainoksi näkeekin sitten useasti kuinka mennään all-in varsin kyseenalaisilla käsillä esim. kahdella parilla silloin kun pöytä on pariutunut/paljon samaa maata pöydässä. Tosin mitäpä tässä valittamaan, sillä jonkunhan on hävittävä jos loput aikoo tehdä voittoa pelaamalla. Niin se vain menee.

Jakauma on jotakuinkin 60/40 sen perusteella mitä Poker Tracker näyttää reilun 230 000 käden perusteella. Nuo 60% pelaajista siis häviävät rahaa loppujen 40% kukkaroihin. Niin se vain menee.

Kyseessä on kuitenkin taitolaji, ei niinkään tuuripeli. Niinpä niiden jotka kuuluvat tuohon 60%:n ei tarvitse vaipua epätoivoon, vaan opiskella lajia, lukea kirjoja, katsoa telkkua, selata foorumeita, kysellä neuvoja ja ennen kaikkea pelata niin paljon kuin pystyy. Jos kehittyminen on mahdollista niin kehitystä tapahtuu, se on aivan varmaa.

maanantai, 11. kesäkuu 2007

Päivetystä eli apDeittiä

Viimeinkin ne vapaat alkoi, tosin vain perjantaihin asti, mutta parempi sekin kuin ei mitään.
Muutaman kerran tässä helteiden aikana ehdittiin käydä terassillakin. Aiemmin enteilemäni "perseet olalle" tyyli ei omalta kohdaltani oikein onnistunut sillä jälleen kerran ei juoma oikein maistunut noin pitemmän päälle. Kolleegalle ja sen kaverille maistui kyllä eli ei aivan turha reissu, mutta ittellä jäi vähän puolitiehen. Täytyisikö tässä alkaa oikein huolestumaan...
No, ei nyt sentään. Täytyy yrittää uudemman kerran niin eiköhän se siitä. Tällä viikolla kenties keskiviikkona tai torstaina käymme ehkä yrittämässä uudelleen. Ei mitään varmoja suunnitelmia, saa nähdä.

Nyt sitten kun kuulemma nämä helteet hellittää täksi viikoksi onkin aika paneutua hieman enemmän pokerin saloihin. Tarkoituksena olisi vaihtaa tasoa yhtä ylemmäksi jolloin vastaavasti tuottokin alkaa nousta hieman järkevämmälle tasolle. Nykyisellä tasolla täytyisi pelata muutamaa pöytää samaan aikaan, mutta erinäisistä syistä johtuen pelaan pääasiassa vain yhtä pöytää kerrallaan.
Aivan ubertavoitteena on nousta vielä tasoa ylemmän ennen lokakuun loppua. Se saattaa tosin olla hieman tiukka tavoite aikataulullisesti, mutta katsotaan nyt.

Töissä taas kaikki menee omilla raiteillaan, ei juuri muutoksia. Kesä luultavasti kiireinen kuin mikä, lomakaudet pukkaa päälle ja työ etsii tekijäänsä. Jos oikein jaksaisi niin olisi luultavasti niin paljon tehtävää kuin pystyt tekemään, mutta kun kerran kehoitettiin ottamaan vapaata niin otetaan sitten vapaata. Nyt tuleva Juhannus on täynnä töitä, ja kun ei ollut suunnitelmia mennä minnekään niin mikäpäs siinä. Sitten heinäkuun eka viikko on lomaa. Silloin on taas persaus tuolissa kiinni ja nettipoukkeri päällä niin paljon kuin mahdollista.

Ai niin, Tammerfest on tietysti tulossa ja kävinkin tänään hakemassa liput PMMPn keikalle. Mennään kolleegani kanssa katsomaan esitystä ja sitten tietysti loppuillaksi viihteelle noin muuten vain. Tuleekin raskas viikko kun ensin on pari päivää Tammerfestiä ja sitten viikonlopuksi häihin.
Tai sitten ei jos oma "juomaongelmani" on vielä voimissaan tuolloin.
Täytyy yrittää nitistää se sitä ennen, muuten tulee turhan kuiva kesä.

sunnuntai, 3. kesäkuu 2007

Terassilla

Eilinen terassi-ilta on jo historiaa, joten siitä passaa sanailla muutama rivi.
Kokoonnuimme siis kolleegani kanssa Huviretkeen, joka valitettavasti oli jo täyteen ammuttu terassin osalta. Niinpä päädyimme jatkamaan matkaa ja otimme suunnan kohti hyvää ja edukasta ruokalaa. Kohteeksi nousi Tamperelainen 2H+K.
Arvoisa kolleegani osasi navigoida järkkymättömällä täsmällisyydellä suoraan ruokalamme parioville. Mitä nyt otettiin hieman vauhtia viereisen korttelin kautta, mutta ei se mitään. Mikään ei kiihota ruokahalua niin kuin pieni kävelylenkki. Ja tarpeen se olikin.
Tilaamamme lämpimät leivät olivat suurikokoisia ja varsin mainioita. Ne muistuttivat minua hieman Alankomaissa tunnetusta lämpimästä leivästä nimeltä 'Tosti'. Niitä tuli aina syötyä jos kävimme keskellä päivää shoppailureissun lomassa ottamassa hieman murua rinnan alle.

Saatuamme aterioinnin päätökseen, poistuimme paikalta varovaisen optimistisina mahdollisuudesta löytää viimein istumapaikat joltain juottolan terassilta, mutta alas, näin ei ollut määrä käydä ja todettuamme lähiterassien olevan yhä edelleen täynnä kuin se kuuluisa Turusen pyssy, päädyimme ottamaan ulkopaikat Rosson terassialueelta. Tosin sitten aurinko alkoi olla jo niin matalalla, että ilma viileni ja pian olikin vetäydyttävä sisätiloihin. Mutta ei se mitään, hauskaa oli silti. Silleen sivistyneesti.

Jostain syystä itselläni ei tuo juoman nieleksiminen oikein ottanut sujuakseen ja ehkäpä se lämmin leipä tippui hieman väärään kulmaan tuonne vatsan nurkkaukseen kun oli koko illan semmoinen hassuhko olo, vähän samanlainen olo kun on ajettaessa vauhdilla mäen nyppylän yli. Onneksi kolleegaani ei moinen haitannut vaan hän osasi ottaa drinksua aivan omin nokkinensa. Mahtava nainen! (ja tähän sitten sellainen hymiö eli kaksoispiste kaarisulku kiinni...tai kenties puolipilkku kaarisulku kiinni...joo, se on parempi...)

Se on ihmeellistä kuinka elämässä monet asiat tulevat vastaan enemmän tai vähemmän sattuman kautta, niin ettei niihin juuri itsellä ole vaikutusmahdollisuuttakaan ennen kuin tämä sattuman kautta vastaan tullut asia on tullut vastaan sattumalta. Näin myös tässä kolleegani tapauksessa. En olisi hyvin todennäköisesti koskaan tullut tutustumaan kyseiseen henkilöön ellen olisi eksynyt Tampereelle. Tänne taas halusin tulla koska minulla on aina ollut hyvä mielikuva tästä kaupungista. Sen lisäksi minulla on hyvin eläviä unikuvia Tampereesta, jotka myös vaikuttavat mielipiteisiin/haluihin. Osa niistä on yhä kirkkaana mielessä reilun kymmenenkin vuoden jälkeen. Se on aika spesiaalia omasta mielestäni.
Enivei, olen siis huomannut kuinka valtava henkireikä ja eräänlainen terapeuttinen kokemus on viettää rauhallinen (no, suhteellisen rauhallinen) ilta sellaisen ihmisen kanssa joka ei varsinaisesti liity perhepiiriisi millään muotoa. Se on henkisesti virkistävää ja antaa uusia näkökulmia. Kaiken tuon lisäksi kolleegani on myös helvetin hauskaa seuraa. Useasti miehillä tämä seura on miespuoleista olipa toiminnanmuoto mikä tahansa, sporttinen tai ryypännällinen. Sekin on ihan kivaa, mutta koska miehet ovat punaiselta planeetalta ja naiset rikkihappo helvetistä, keskustelun kulku on täysin erilainen silloin kun jaat mieltäsi naisen kanssa. Näin vain on, ei voi mitään. Ja siitä syystä arvostankin näitä kolleegani kanssa viettämiäni hetkiä. Tekee höpöö henkisesti.

Ensi viikolla on taas tarkoitus lähteä ulkoilemaan, mutta suuremmalla porukalla ja se aina yleensä tarkoittaa sitä että kaikki ovat niin sanotusti ahterit olkapäällä nakkendaalit silmillä. Illalla juodaan hilpeinä kaljaa, ja aamulla juodaan hilpeinä kaljaa ja niin pois päin. Ihan sitä perussettiä.

Saa nähdä kuinka tällä kertaa.